Dyykkaus on kivempaa kuin kaupassa käynti

Huonoja uutisia kiljupäivitystä odottaneille! Vappukiljut jäi tekemättä, sillä kiljun keittäminen osoittautui suorastaan rakettitieteeksi ainakin kaikenmaailman nettisivujen ja keskustelupalstojen reseptien perusteella. Vietin useammankin illan kaupungilla metsästäen mitä kummallisempia kiljuhifistelyvälineitä, ettei juomasta tulisi viinietikkaa, metanolia tai räjähtävää pommia. Ja minä kun olin ymmärtänyt, että hommaan riittäisi ämpäri, pala pullahiivaa, pussillinen sokeria sekä muutama hedelmä, jotta keittely olisi lainmukaista. Ongelman ydin taisi olla kiljuasiantuntijan puuttuminen. 

Kiljumaistajaiset ovat siis jäissä toistaiseksi, mutta pääsinpäs kokeilemaan vieläkin huikeamman ekan kerran. Lähdin kahden kaverini mukaan dyykkausreissulle porilaisten ruokakauppojen takapihoille. Ajankohta oli melko hassu, sunnuntaikeskipäivä. Olin aina ajatellut, että dyykkarit liikkuvat iltamyöhään pimeässä, mutta aikatauluongelmista johtuen roskistenkaivelun voi näköjään hoitaa auringonpaisteessakin, kun kerran kohdalle sattui pyhäpäivä.

Dyykkaus tarkoittaa roskiksista tavaran keräilyä omaan käyttöön. Dyykkausta on siis yhtälailla pullojen keräily roskiksista, roskalavojen penkominen kuin lukemisen ottaminen paperinkeräysastioista. Syömäkelpoista ruokaa voi dyykata ruokakauppojen ja ravintoloiden roskiksista. Suomessa toiset dyykkaavat ruokaa pakon edessä, toiset rahaa säästääkseen ja protestoidakseen samalla tätä kulutusyhteiskuntaa vastaan, jossa syömäkelpoista ruokaa kuskataan surutta kaatopaikalle.

Olen aina pitänyt dyykkareita fiksuina tyyppeinä. Ilmaista safkaa ilman hiilijalanjälkeä. Luotan ruuan syömäkelpoisuuden suhteen omiin aisteihini, enkä kammoksua viimeistä myyntipäivää. Voi olla, että oma laiskuus ja kaupasta ruokansa ostava lähipiiri ovat vaikuttaneet siihen, etten ole päätynyt kaivelemaan ruokakauppojen roskiksia. Dyykkavien tuttujen huikeat kertomukset suurista herkkulöydöistä ovat tosin painuneet mieleen.

Aloitimme dyykkauskierroksen kaupasta, jonka roskiksista kaverini ovat löytäneet lähes aina ison saaliin. Kävelimme muina miehinä roskiskatokseen ja liikkeemme tallentuivat roskisten yllä olevaan valvontakameraan. Tämä ei minua haitannut, sillä roskisten kaivelu ei ole laitonta. Kameranauhaakaan tuskin katsotaan ellei siihen ole jotain aihetta. Kaupan kahdesta roskiksesta toinen oli täynnä kukkia ja toinen tyhjä lihatiskin haisevia jämiä lukuun ottamatta. Pengoimme jokaiselle kotiin vietäväksi kukkakimput, mutta mitään syömiskelpoista laatikosta ei löytynyt. Liha ja kala olivat olleet liian kauan lämpimässä. Hunajamelonit vihersivät. 

Ensimmäinen roskis tarjosi kukkia äidin kahvipöytään.

Jatkoimme ruuanetsintää ja jouduimme tarkistamaan yhteensä viiden kaupan roskikset, joista jokainen oli harmiksemme lukittu. Monet ruokakaupat noudattavat nykyään Päivittäistavarakauppa ry:n suositusta, jonka mukaan myymälöiden tulisi mahdollisuuksien mukaan estää dyykkaaminen, sillä "jäteastioissa olevien elintarvikkeiden turvallisuutta ei voida taata". En kyllä ymmärrä, miksi kukaan olettaisi kaupan olevan vastuussa "roskien" syömäkelpoisuudesta. 


Toiset kaupat väittävät dyykkareita varkaiksi, koska ruokaa haetaan roskiksesta ilmaiseksi ja kaupasta ostaminen vähenee. Ymmärrän toki pointin, etteivät kaupat pyörisi, jos kaikki dyykkaisivat, mutta miten pois heitetyllä tavaralla voi olla omistaja? Myös jäteyhtiöiden väitetään pitävän dyykkareita vihollisinaan, koska jätekuorman pienentyminen on heidän tuloistaan pois. Aika itsekeskeistä sanon minä.

Tämä oli tuttu näky useamman kaupan pihalla.

Seitsemäs kauppa tärppäsi. Paikallinen pikkukauppa oli ovelasti piilottanut roskiksensa peltiaidan taakse. Aidan välissä oli kuitenkin pienen ihmisen mentävä väli, josta pääsimme pujahtamaan sisään. Roskikseen kurkistaminen oli vähintään yhtä jännää kuin aarteenmetsästys. Ei kaupan hyllyjen välissä saa näin suurta onnistumisen iloa! "Jippii täällä on viiliä ja mehua!"

Päivän saalis oli sopiva piknikille.

Ekakertadyykkareille suosittelen asianmukaista varustusta. Hanskat ja vaatteet, jotka voivat huoletta likaantua helpottavat tonkimista. Itse jatkoin matkaa roskiksilta suoraan sukulaisten pääsiäispäivällisille, että onnistuu se dyykkaus siivostikin. Tytöt jatkoivat herkkujen kanssa piknikille ja hyvää oli ollut. Roskiskatoksessa oli viileä, niin maitotuotteetkin olivat pysyneet hyvinä. Otollisin aika dyykkaukselle olisi tietenkin illalla heti kauppojen suljettua. 

Dyykkausta harrastavan kaverini ainoa ruokamyrkytys on tullut kaupasta ostetusta tuotteesta, eikä dyykattu ruoka ole ikinä aiheuttanut vatsanvääntöä. Kaverini pitävät dyykatun ruuan syömistä melkeinpä vaarattomampana kuin kaupasta ostetun, sillä dyykattu ruoka tulee tarkistettua aina huolellisesti ennen syömistä. Kaupasta ostettua ei tajua kyseenalaistaa.

Kananmunat päätyivät toisen kaverin äidin jääkaappiin ja mehun otin itse mukaan. Pahat roskishajut sain pois mehupurkista huuhtelemalla. Hyvin näytti äidille ja siskollekin maistuvan, vaikka siskolle ei kerrottukaan heti mehun alkuperää. Kukkakimppukin kelpasi äidin pöydälle.

Käteen jäi ilmaiset piknikherkut ja iloinen mieli. Innostuin dyykkailusta niin, että olen jo suunnitellut ylipuhuvani jonkun kaverin Helsingissäkin seuraavalle dyykkausreissulle mukaan. Vinkkejä innokkaille löytyy dyykkareiden keskustelupastalta.

Seuraavaksi Tiina lähtee Suvilahteen etsimään graffitinmaalausseuraa tavoitteenaan saada itsekin tuhraistua jokin merkki seinään.

Japanin katastrofi innoitti osoittamaan mieltä



Mielenosoitukseen osallistui järjestäjien mukaan yli 2 200 ihmistä.


Hei rakkaat lukijat! Tuli hieman muutoksia suunnitelmiin. Jenni lähtee kyllä saunomaan kuten edellisessä postauksessa luvattiin, mutta tässä välissä Japanissa posahti ja Suomessa osoitettiin mieltä ydinvoimaa vastaan. Joten rohkeana tyttönä pakkasin kameran ja kynttilän reppuuni ja suuntasin ekaa kertaa ikinä osoittamaan mieltäni.

Kuuden aikaan tiistai-iltana ihmismassa Kiasman edessä oli massiivinen. Mannerheimin patsaan luona jaettiin ydinvoimamerkillä varustettuja kynttilöitä ja keltaisia rintaneuloja, joissa luki "Atomivoimaako? Ei kiitos." Olin saanut suostuteltua ystäväni seurakseni mielenosoitukseen. Olimme varustautuneet omilla kynttilöillä, mutta innokkaana kävin nappaamassa meille vielä rintaneulat järjestäjiltä.

Mielenosoituksen järjestivät Greenpeace, Natur och Miljö, Luontoliitto, Maan ystävät ja Suomen luonnonsuojeluliitto. Järjestöillä oli omat valtavat plakaatit mukanaan, mutta tavalliset kaduntallaajat kantoivat kädessään pääasiassa vain kynttilöitä. Muutamia kylttejä näkyi siellä täällä. Kyse oli hiljaisesta kynttilämielenosoituksesta ydinvoimaa vastaan. Mielenosoituksen Facebook-sivulla valaistiin, että tarkoituksena on samalla muistaa Japanin luonnonkatastrofin uhreja ja kunnioittaa niitä, jotka parhaillaan taistelevat Fukushimassa ihmisten pelastamiseksi säteilyltä.




9-vuotias Veijo oli isänsä kanssa osoittamassa mieltään. Hän oli itse halunnut tulla paikalle ja askarrellut ydinvoimaa vastustavan kyltin.



Eräs tapahtuman järjestäjistä huuteli etualalla megafoniin ohjeita: "Omat kynttilät saa nyt sytyttää. Edestä voi tulla hakemaan kynttilän, jos ei ole omaa mukana. Lähdemme pian etenemään kulkueena kohti eduskuntataloa." Olimme onnistuneet soluttautumaan megafoninaisen lähettyville, joten kuulimme hyvin toimintaohjeet. Nainen pahoitteli useaan kertaan äänentoiston kuuluvuutta, sillä osallistujia oli paljon enemmän, kuin oli odotettu. Ohjeita pyydettiin välittämään puskaradion tavoin kauempana oleville. Vain kahden päivän varoitusajalla paikalle oli saapunut yli 2 200 henkeä. 

Tunnelma oli rauhallinen. Vain kerran kuulin jonkun huutavan jotain ydinvoimasta. Meteliä ja mellakkaa ei syntynyt, mitä mielenosoitukselta olisin odottanut. En kuitenkaan ollut pettynyt, tämä vaikutti hyvältä pehmeältä laskulta mielenosoitusten maailmaan. 

Puoli seitsemältä poliisi sulki Mannerheimintien ja kulkue pääsi siirtymään Kiasmalta eduskuntatalolle. Ihmisvirran edetessä aurinko laski ja kynttilänvalo pääsi oikeuteensa. Tuntui aika hienolta talsia Mannerheimintietä pitkin. Ydinkeskustan liikenne oli pysäytetty meitä mielenosoittajia varten! 

Paikalla oli kaikenlaista väkeä. Vanhuksia, nuoria, lapsiperheitä... Keskustelin useiden ihmisten kanssa ydinvoimasta ja ihan arkisistakin asioista. Yhteisöllisyyden tunne kasvoi tallustellessa suuren joukon keskellä. Eräs nainen oli askarrellut valtavan origamin, joka esitti valkoista kurkea. Naiselle lintu symbolisoi Hiroshiman atomipommin uhrien muistamista, luontoa, rauhaa ja japanilaista kulttuuria. Hän kertoi myös tarinan pienestä tytöstä, joka oli sairastunut leukemiaan Hiroshiman sätelyn seurauksena.




Eduskuntatalon portaille kasattiin kynttilämeri Japanin uhrien muistolle.



Eduskuntalatolle päästyämme kynttilät asetettiin portaille ja pidimme hiljaisen hetken Japanin uhrien muistolle. En tuntenut mielipiteeni ydinvoimaa vastaan olevan niin voimakas kuin joillakin muilla osallistujilla, joten en noussut portaille, vaan jäin katutasoon etualalle ihmettelemään tapahtuman etenemistä. 

Mielenosoituksen virallisen osuuden lopuksi Suomen Luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikko Jouni Nissinen piti ydinvoiman vastaisen puheen. Puheessa spekuloitiin Suomen ydinvoimareaktorien vaarallisuutta, vaikka niitä onkin väitetty maailman turvallisimmaksi. Nissinen huomautti, että samaa oli sanottu myös Japanin reaktoreista. Puheen jälkeen virallinen osuus oli ohi. Tunsin olleeni mukana jossain tärkeässä. Ulkona alkoi olla melko kylmä, joten suuntasin ripein askelin sisätiloihin lämmittelemään.

Käteen jäi hieno rintaneula, hyvä mieli ja tunne, että olen oikeasti ollut vaikuttamassa asioihin. Nyt sitten odotellaan Jennin saunareissua!

Pakko ottaa, kun ilmaiseksi annetaan

Tällä määrällä ruokaa selviäisi paremman puutteessa seuraavaan jakeluun.

Kuukauden eläminen pelkillä nuudeleilla kuulostaa minulle ihan tutulta. Eikä pelkästään minulle, vaan veikkaan, että muillekin sielunkumppaneilleni eli opiskelijoille. Tämän takia avustusjärjestö Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry jakaa opiskelijoille kuukausittain ilmaista ruokaa!

Viime tiistaina hujautin koulultani raitovaunulla Kallioon, Helsinginkadulle, jossa ruokajakelu on aina kuukauden viimeisenä tiistaina. Olin paikalla hyvissä ajoin, parikymmentä minuuttia ennen kello viittä. Hämmästyin nähdessäni miltei kolmekymmentämetrisen jonon jakelupisteen edessä. Samaan aikaan tunsin helpotusta, etten ole rahapulani kanssa yksin.

Hetken pällisteltyäni tajusin, että jokainen jonottaja kantaa mukanaan tyhjiä muovipusseja, kangaskasseja tai urheilukasseja. Kaivoin siis repustani muutaman säälittävän pienen muovipussin, jotka olivat vahingossa mukanani. Mietin itsekseni, että minkähän verran ruokaa näihin mahtuu.

Kello löi viisi ja jakelupisteen ovet aukesivat. Opiskelijakorttia vilauttamalla pääsi sisään köyhän opiskelijan taivaaseen. Näytin varmasti tyrmistyneeltä astuessani sisään. Vapaaehtoisia opiskelijoita eri kristillisistä oppilaistoksista seisoi pöytien takana hymyillen ja ojennellen ilmaista ruokaa kaikille. "Tässä tuoretta salaattia." "Haluatko näkkileipää?" "Siinä sinulle pastaa ja tonnikalaa." "Täältä saa leipää, ota mitä tahdot!"

Paikalla on aina kymmenittäin vapaaehtoisia jakamassa ruokaa ja vaatteita.

Mieleni teki koko ajan kysellä. Ai oikeasti? Saanko tämän? Ja ihan ilmaiseksi? Jo alkumetreillä muovipussini olivat aivan täynnä. Kun yritin tunkea vielä yhtä pastapussia kassiini, ystävällinen vapaaehtoinen ojensi minulle pari muovipussia lisää. Olin helpottunut.

Toiminnanjohtaja Heikki Hursti valaisi minua, että suurin osa tuotteista tulee lahjoituksina ja loput ostetaan yhdistyksen rahoilla. Opiskelijoille jaetaan osittain eri ruokaa kuin "kadun miehille". "Haluamme antaa opiskelijoille jotain vähän parempaa, sillä jakelu on vain kerran kuukaudessa. Tavallinen jakelu on kuitenkin kahdesti viikossa", Hursti kertoo.

Eikä jakelu rajoitu pelkästään ruokaan. Kun kiersin tilan toiselle puolelle, minulle ojennettiin paketti hiusväriä, vessaharja ja ripsiväri. Ja yhtäkkiä edessäni oli pitkät pöydät täynnä vaatteita, lakanoita, takkeja ja kenkiä. Hämmennyin lisää. Ihmisiä oli sisällä jo niin paljon, että täysien muovipussien kanssa eteneminen oli haastavaa. Jakelussa käy kuulemma noin parisataa opiskelijaa kuukausittain. 

"One rots, one rots!" huuteli rouva takkirekkien luona. Vain yksi takki per henkilö, ymmärsin. Eihän tätä tarjousta voi jättää käyttämättä! Tutkiskelin takkeja ruuhkan keskellä ja käteeni osui musta, käyttämätön naisten villakangastakki. Vieläpä minun kokoani! Sujautin sen muovipussiin ruokakasan päälle. Hymyilin itsekseni ja suuntasin ulos. Halusin antaa tilaa muillekin.

Käteen jäi siis kolme kassillista ruokaa, hiusväri, ripsiväri, vessaharja ja uusi talvitakki. Ja mikä parasta, ilmaiseksi! Seuraava jakelu järjestetään 29.3. kello 17-18.30 osoitteessa Helsinginkatu 19. Opiskelijat, menkää sinne ja hämmästykää. Saatatte törmätä myös minuun!

Ensi viikolla Jenni hikoilee kuumien latinorytmien parissa. Hurahtaakohan hänkin Suomen vallanneeseen zumba-villitykseen?