Kaupunkilainen ei ymmärrä traktorilla ajon viehätystä

Ajoasento näyttää melkoisen ergonomiselta, etten sanoisi.

Olen kuullut juttua, että maaseudulla traktorilla paikasta toiseen ajelu on aivan normaalia. Esimekiksi Pohjanmaalla näillä kulkupeleillä matkustetaan ketterästi kouluun ja ajetaan traktorirallia iltaisin kylillä. Nivalassa tilanne äityi viime vuonna siihen, että traktorilla ajo kouluun kiellettiin vaaratilanteiden välttämiseksi. Traktorikortin voi suorittaa 15-vuotiaana mopokortin yhteydessä vastaamalla traktorin ajoon liittyviin teoriakysymyksiin.

Lähdin kokeilemaan, kuinka hyvin B-luokan ajokortin hallitsijalta sujuu traktorilla huristelu liikenteessä. Traktorin rattiin pääsy osoittautui helpoksi, sillä työpaikaltani löytyy pari traktoria. Kysäisin pomoltani mahdollisuutta lähteä pienelle ajelulle ja hän luovutti ajoneuvon minulle sen enempää kyselemättä. Pomollani on selvästi suurempi luotto ajotaitoihini kuin minulla itselläni! Kulkupelikseni sain Valtra-merkkisen 7000 kiloisen Valmetin. Työkaverini opasti, mitä mistäkin vivusta ja napista tapahtuu ja kuinka vauhtia säädellään.

Nappuloita, nippeleitä ja vipuja oli niin paljon, että mietin, voiko niiden kaikkien tarkoitusta muistaa vauhdissa. Ratin vierestä löytyi samat toiminnot, kuin henkilöautostakin: vilkku, töötti, tuulilasin pyyhkijät ja nappula, josta ajovalot saa päälle. Lisää nappuloita oli penkin vieressä ja niskan takana. Lattiasta kohosi kolme vaihdekeppiä. Yhdellä määritellään, liikutaanko eteen vai taakse ja toisesta valitaan hidas, keskinopea tai nopea vauhti. Viimeinen keppi on kuin henkilöauton vaihdekeppi, tosin vain neljällä vaihteella. Nopealla laskutoimituksella sekä eteen että taakse voi liikkua kahtatoista eri vauhtia!

Traktorin kopissa on vipuja ja nappuloita joka lähtöön.

Hermoilustani huolimatta opin käyttämään ajopeliä nopeasti. Pienen harjoittelun jälkeen oli aika siirtyä liikenteeseen, joten radio pauhaamaan, varoitusvalo päälle ja menoksi! Vaihdekepit ja polkimet tottelivat huomattavasti kömpelömmin kuin henkilöautoissa. Polkimilla oli liian vähän tilaa, sillä meinasin useampaan otteeseen sössiä, kun kenkä jäi jumiin kytkimen päälle. Työkaverini istui kyydissä, sillä hoidimme samalla pienen työkeikan. Matkaa tälle reissulle tuli rapiat kilometri suuntaansa. Lisähaastetta ekakertalaiselle toi viisimetrinen perävaunu!

Ajo sujui yllättävän hyvin. Suurimmalla vaihteella nopeuteni nousi 35 kilometriin tunnissa. Olisin luultavasti päässyt hieman kovempaakin, mutta en uskaltanut ruveta hurjastelemaan. Mateluvauhdilta se kyllä tuntui. Työkaverini huomautti, että voisin halutessani väistää takaa tulevia tien sivuun. Annoin kuitenkin autojen körötellä perässäni, sillä matka ei ollut järin pitkä. Liikennevaloihin piti hidastaa tarpeeksi ajoissa, ettei järkäle valunut keskelle risteystä. Jarrutkaan eivät kuulemma olleet ihan tuliterässä kunnossa.
 

Edessä on tyhjää, mutta taakse kerääntyi lyhyt jono.

Ei se niin vaikeaa ollut kuin olin kuvitellut. Kokeiltuani väittäisin kyllä, että traktorilla ajo on haastavampaa kuin autolla. Siksi olenkin hämilläni, että traktorilla pääsevät hurjastelemaan 15-vuotiaat nuorukaiset. Ehkä kulkuneuvon nopeus ratkaisee sen, että traktorionnettomuuksista saa lukea uutisissa harvemmin kuin nuorten auto-onnettomuuksista.

En tiedä, mikä nuoria maaseutulaisia traktoreissa viehättää. Olen viettänyt nuoruuteni pääkaupunkiseudun kupeessa, joten en ole törmännyt tähän kuulemaani traktori-ilmiöön. Eikö muka mopolla tai polkupyörällä voisi helpommin siirtyä paikasta toiseen? Ehkä kyse on vain imagosta: mitä suurempi menopeli, sitä kovempi jätkä? No, en tuntenut oloani kovin cooliksi traktorilla körötellessäni. Ehkä kaupunkilaisen ei kuulukaan ymmärtää.

Seuraavaksi Jenni rohkaisee itsensä ja astelee ekaa kertaa ikinä erotiikkaliikkeen ovesta sisään pumpattavien barbaroiden maailmaan.