Pesula yllätti sittenkin

Kaikki tuntevat amerikkalaisten elokuvien luoman kuvan itsepalvelupesulasta. Pesuloissa on jotain kiehtovaa, jännittävää ja romanttista. Ihmisillä on aikaa pesukoneiden jauhaessa pyykkejä lukea lehtiä ja jutella tuntemattomille. Pesuloissa tavataan ihmisiä, vietetään aikaa ja rakastutaan. Itsepalvelupesulat vilahtavat vähän väliä myös telkkarimainoksissa. Yllättäen mainosta koristaa lähes aina vähäpukeinen ja kaunis nainen tai lihaksikas mies. Jos joku teistä ei jostain kumman syystä ole törmännyt tähän pesulailmiöön, niin Youtubesta löytyy mainio Leviksen mainos vuodelta 1985, mikä valoittaa aika hyvin asiaa: http://www.youtube.com/watch?v=Q56M5OZS1A8 

Näiden ajatusten pohjalta lähdin testaamaan, minkälainen tunnelma Rööperin itsepalvelupesulassa on. Blogikirjoituksen kannalta pyykkikoneemme hajosi juuri oikeaan aikaan. Pakkasin siis reppuun kasan likaisia vaatteita, pussillisen pesujauhetta ja lähdin kohti Punavuorta. Pesulan henkilökuntaa edustava mies kirkkaan valkoisessa paidassaan otti minut vastaan ja näytti, mikä kone on vapaana. Pyykit koneeseen ja napin painallus. 45 minuuttia, ilmoitti kone. 

Pesula ei ollut ollenkaan sellainen hohtavan puhdas, mitä kuvittelin. Paikka oli hämyinen, ahdas ja aika likaisen oloinen. Neljä puista tuolia oli varattu pyykkejään odottaville. Tuolit oli tungettu ahtaaseen tilaan pienen lehtipinon kanssa. Vanhempi toppatakkiin sonnustautunut mies oli ainoa paikalla oleva asiakas. Ehdin juuri ja juuri istahtaa alas ja avata Metron ristikkosivun, kun mies jo nousi hakemaan pyykkejään. Jäin innolla odottamaan uusia asiakkaita, mutta harmikseni mies jäi ainoaksi, joka oli edes hetkeksi istunut alas. Muut asiakkaat joko toivat tai hakivat pyykkejään, eikä kukaan näyttänyt kaipaavaan juttuseuraa. Ainoastaan yksi asiakas jäi hetkeksi selostamaan sikainfluenssakokemuksistaan pesulanpitäjälle.

Kun minuutit koneessa lähenivät loppujaan ja ristikon viimeinenkin arvoitus oli ratkaistu, aloin jo vetää takkia niskaan. Tässä se nyt sitten oli. Enpä toista kertaa lähtisi hakemaan juttuseuraa pesulasta. Kone naksahti pesun päätteeksi ja yllätyksekseni pesulanpitäjä syöksyi tiskin takaa hädissään. Joku asiakas oli kuulemma soittanut ja sanonut unohtaneensa kenkänsä ilmeisesti juuri siihen koneeseen, missä olin pessyt pyykkini! Vaatteideni seasta toden totta löytyi mustat kengät. Mies pahoitteli sattunutta ja tarjosi 30 minuutin pikapesua veloituksetta. Vaatteet näyttivät kuitenkin päällisin puolin puhtailta, joten päätin jättää pikapesut väliin. Hämmentyneenä pakkasin vaatteet reppuuni ja lähdin kotiin.

Käteen jäi siis yksi täytetty ristikko, nolla vaihdettua sanaa muiden asiakkaiden kanssa ja yksi repullinen märkiä, kengillä höystettyjä vaatteita. Jes!

Seuraavaksi Tiina lähtee kokeilemaan jotain poikkeuksellisen villiä, eli luvassa on sauvakävelyä Keravan sunnuntaikiitäjien joukkossa. Tsemppiä koetukseen!