Bingossa ei huudetakaan bingoa

Rivillinen ikäloppuja mummoja heiluttaa ruutulappusia tupakansavun keskellä ja huutaa bingoa yhteen ääneen niin, että tekohampaat meinaavat tippua suusta. Tämä on ensimmäinen mielikuvani bingosta. Oikeasti minulla ei ole mitään käsitystä, miten bingoa pelataan nykypäivänä. Hetken googlettamisella selviää, että netissä. Tietenkin.

Mutta kyllä niitä vanhanajan bingohallejakin vielä löytyy.Ylen artikkelin mukaan bingoa pelataan Suomessa jopa 200 paikassa.

Ei tämä luku entisellään ole. Helsingissä oli 70-luvulla yli sata bingohallia ja nyt niitä on enää yksi. Nettibingo ja tupakkalaki ovat kuihduttaneet perinteisen bingon.

Bingo on alun perin keksitty 1500-luvun Italiassa. Vuosien saatossa pelistä on kehkeytynyt monta eri versiota. Tuntemamme bingoversio on peräisin Yhdysvalloista, jonne peli rantautui 1900-luvun alussa. Peli tunnettiin tuolloin nimellä Beano, koska ruudukot oli tapana merkitä pavuilla. Ensimmäiset bingot pelattiin Suomessa vasta vuonna 1969.

Vuonna 1987 perustettu Finnbingo tunnettiin ennen nimellä Itä-Bingo

Kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut, suuntasin Helsingin ainoaan bingohalliin Finnbingoon. Koin yllätyksen heti ovella: bingohalli vilisi ihmisiä. Työntekijät juoksivat vyölaukkujensa kanssa pöytien välissä huutaen: "Onko nyt kaikilla? Tarvitseeko joku vielä?". En tiennyt, mistä on kyse, joten kävelin muka-tyynesti huoneen poikki kuulutustiskille. Odottelin hetken ja ihmettelin vauhdikasta menoa, kunnes yksi bingoemännistä tuli luokseni. Kerroin olevani ekakertalainen ja kysyin olisiko hänellä aikaa näyttää, miten peli toimii. Selvisi, että sunnuntai-iltaisin pelataan perinteistä vihkobingoa ja kaikilla on kiire. Ensi viikolla olisi aikaa opettaa.

No, tiistaina uusi yritys. Vihkobingon vauhdikas meno oli tipotiessään. Kymmenisen pelaajaa istui pöytien takana. Keski-ikä oli noin 70. Heti, kun astuin sisään, alkoi yhden pöydän takana permanenttipäisten leidien kuiskuttelu. Ohitin mummojen katseet ja huikkasin bingoemännälle. Hän neuvoi minua istumaan automaattibingopöydän viereen. Paikassa oli myös toisenlaisia bingopöytiä ja jotkut rustasivat tavallisia paperiruudukkoja.

"Bertta 12, Niilo 35, Gideon 49..", kuului automaattina kaiuttimista. Syötin kahden euron poletin ja valitsin kaikki ruudukot pelikäyttöön. Numerot alkoivat yksitellen vilkkua punaista valoa. Juuri, kun olin kysymässä, että mitä sitten tehdään, huomasin bingoemännän kadonneen.

Ei mennyt kuin hetki ja minun pöytäni päällä oleva punainen lamppu syttyi. Bingoisäntä kuulutti: "Pöytä numero 42". Nainen tuli luokseni, kertoi minun saaneen bingon ja ojensi 3 euron pistelaput käteeni. En ehtinyt edes tajuta voittoani, kun numerot jo jatkoivat vilkkumistaan. Nainen sanoi, että nyt pelataan neljää riviä. Selvä. Pian bingovalo taas syttyi. Mietin, että onko nyt se hetki, kun pitäisi huutaa bingo. Olin kuitenkin hiljaa, sillä kaikki muut pelaajat näyttivät siltä, että heidän suustaan ei mitään huutoja tulisi kuulemaan.

Nainen kiiruhti taas luokseni ja käski painaa nappia. Pian katonrajassa olevassa telkkarissa pyöri jokin ruletti ja minun piti painaa, jotta se pysähtyisi. Ei voittoa. Sain kuitenkin yhden euron pistelapun. Oli suuri helpotus, kun kierros päättyi. Minulla oli hetki aikaa yrittää sisäistää pelin ideaa.

Finnbingossa yksi kierros maksaa pelityypistä ja ruudukoiden määrästä riippuen 1-2 euroa. Finnbingossa pelataan vain vaakarivejä. Kun kierros alkaa, pitää yhteen ruudukkoon saada yksi vaakarivi, seuraavaksi kaksi ja niin edelleen. Numero vaihtuu aina, kun joku saa bingon. Tässä kaikki, mitä opin muutaman pelikierroksen aikana. Finnbingon nettisivuilta löytyy tarkemmat ohjeet. 

Finnbingossa voitot maksetaan pelikuponkeina, jotka voi vaihtaa poleteiksi. Kun seteleitä on yli kymmenen euron arvosta, ne voi vaihtaa lahjakorteiksi. Perinteisessä bingossa voittoja ei lain mukaan saa maksaa rahana. Bingon ehdot säätelee vuonna 1980 Suomen arpajaislakiin lisätty bingoasetus. Bingoa saa pyörittää vain yleishyödyllinen yhdistys ja pelin on sijaittava tietyssä paikassa, eli se ei voi toimia samaan aikaan netissä. 

Sijoitin vielä toiset kaksi euroa omasta pussista bingoon yrittäen päästä pelaamisen makuun. Harmikseni en voittanut enää kuin yhden euron arvoisen bingosetelin. Polettiin tarvitaan kuitenkin kaksi euroa, joten päätin ottaa setelin muistoksi. Pelaaminen kävi myös hieman tylsäksi, kun piti vain tuijottaa vilkkuvia numeroita ja odottaa, jos voitto osuisi kohdalle. 

Finnbingossa kahdella pistekortilla saa yhden poletin

Minulle jäi arvoitukseksi, kuinka suuria voittoja bingossa voi voittaa. Yhdellä kierroksella olin kuulevinani, jonkun pöydän voittaneen satoja euroja. En kuitenkaan kuullut mitään voittotuuletuksia, niin en voi mennä vannomaan. Toisaalta vanhuksilla ei näyttänyt olevan tapana pitää isoa meteliä muutenkaan.

Oli hauska huomata, minkälaisia pelureita paikka oli täynnä. Jotkut papat pelasivat useammalla automaatilla kerrallaan ja kävivät aina kierroksen alussa näpyttelemässä pelit käyntiin. Eräs mummo juoksi aina kierroksen välisellä kahden minuutin tauolla nurkassa olevalle pelikoneelle. Huh huh.

Olin kuitenkin hieman pettynyt bingon vaisusta tunnelmasta. Luulin juuri bingon huutamisen ja yhdessä jännittämisen olevan se juttu. On silti mukavaa, että tällaisia paikkoja vielä on. Isolle osalle perinteisen bingon pelaajista pelaaminen on mahdollisuus tavata muita ihmisiä ja viettää aikaa.

Käteen jäi euron pelikuponki ja iloinen fiilis pienistäkin bingovoitoista. En kyllä lähtisi uudestaan. Sen verran tuntui tunkeutumiselta vakiintuneen bingoporukan reviirille.