Kallion korttelisauna ei jättänyt kylmäksi

Suomi on saunojen luvattu maa. Erilaisia saunoja on lähes yhtä monta kuin saunojiakin. Pihasauna, rantasauna, savusauna, taloyhtiön sauna, kerrostaloasunnon sauna ja uimahallin sauna. Suomalaisia saunoja kaikki, mutta niin erilaisia. Kaikki edellä mainitut olen kokenut, mutta yksi saunatyyppi uupuu. Nimittäin helsinkiläinen korttelisauna.

Korttelisaunalla tarkoitetaan kaupunkialueella sijaitsevaa yleensä kerrostalon pohjakerrokseen tai siipirakennukseen rakennettua yleistä saunaa. Kaupungistumisen myötä 1800-luvun lopulla korttelisaunat yleistyivät ja korvasivat tonttikohtaiset pihasaunat. Lisääntynyt kaupunkilaisväestö asui ahtaasti pienissä alivuokrahuoneistoissa, joista vain harvoissa oli omat peseytymistilat. Yleiset saunat olivat tähän aikaan työläisväestölle välttämättömiä. Korttelisaunat ovat nykyään harvassa. Kerrostalon omat taloyhtiöiden saunat ja asuntojen omat saunat ovat tulleet tilalle.

Viime tiistaina oli minun aikani lähteä kokeilemaan korttelisaunan löylyjä. Valitsin saunaksi sen aidon oikean, eli Helsingin ainoan puulämmitteisen, Kalliossa sijaitsevan Kotiharjun saunan. Sauna on rakennettu vuonna 1928. Kotiharjun saunalle ei ole vaikea löytää. Saunan edustalla kirkkaan punaisen Sauna-kyltin alla palloilee lähes poikkeuksetta pelkkiin pyyhkeisiin verhoutuneita miehiä. Minä ja ystäväni raivasimme tien ravunpunaisten saunojien välistä saunalle.

Pukuhuoneessa oli mökkitunnelmaa

Alakerrassa olevassa miesten pukuhuoneessa kävi kuhina. Maksoimme vastaanottotiskin miehelle sisäänpääsymaksun: 7,5 euroa opiskelijalta ja 10 aikuiselta, ja suuntasimme portaita ylös naisten puolelle. Pukuhuoneessa oli mukava tunnelma. Vanhat puiset pukukopit ja kaksi pitkää puista ruokapöytää penkkeineen toivat mieleen mummon kesämökin. Nurkassa seisoi kirjahylly. Sisustuselementteinä toimivat räsymatot, vanhat posliiniesineet ja ristipistotaulut. Saunaan kuljettiin avaran pesutilan kautta. Uudenkarheiden kaakeleiden ja suihkujen jälkeen sauna suorastaan säikäytti. Heti ensimmäisenä vastassa oli kolmimetrinen järeä kiuas, jossa kiviä on 1500 kilon ja rautaa 800 kilon edestä. Metrin mittaiset halot nojailivat seinään kiukaan vieressä. Niitä kuluu kiukaan lämmitykseen päivittäin motin verran.

Saunan lauteet sopivat kiukaan massiiviseen tyyliin. Valtavat betonista valetut portaat jatkuivat katon rajaan asti. Naisporukka oli asettautunut lauteiden puoliväliin. Lämpö nousi korvia polttavaksi ylimmillä lauteilla, joten jäimme suosiolla hieman alemmas. Olin odottanut saunassa olevan enemmän vanhemman väen saunojia, sellaisia kovan luokan mummoja, jotka eivät kavahda suurempiakaan löylyjä. Saattaa olla, että tiistai ei ole muutenkaan mikään viikon suosituin saunapäivä. 


Saunassa oli meidän lisäksemme vain kaksi thaimaalaista naista, kolme suomalaista ja yksi metrin mittainen kiukkuinen mummo. Mitään saunatarinoita ei lauteilla harmiksemme kuulunut. Saunassa oli oikeastaan yllättävän hiljaista. Puut eivät palaneet eikä löylyä tarvinnut heittää. Hienointa oli kuvitella, että näillä samoilla lauteilla ovat istuneet naiset jopa 80 vuotta sitten.

Mekin kävimme rohkeina tyttöinä vilvoittelemassa kadulla.

Muilla saunojilla oli omat saunaoluet mukana ja lisää sai alakerran kylmäkaapista. Myös vihtoja oli myytävänä. Minulle ei tullut mieleenikään, että yleisessä saunassa saisi juoda alkoholia. Kaikki alkoholihan on kiellettyä melkein missä tahansa yleisessä tilassa. Tässä vanhan luokan saunassa tuntui kuitenkin vallitsevan omat säännöt. Vanhan perinteen mukaan Kotiharjun saunassa on oma pesijä. Kun tulimme takaisin pesuhuoneen puolelle, joukon vanhin saunoja oli asettunut makaamaan pesupaikalle ja pesijä suihkutteli tätä vedellä. Aivan kuin Hyvissä herroissa!

Saunan vieraskirjassa oli hauskoja raapustuksia. Mekin laitoimme omamme.

Saunan jälkeen paluu arkiseen kotiin tuntui kummalliselta. Ihan kuin olisi harpannut useammankin vuosikymmenen. Täydellisen rentoutunut olo ja vanhan ajan tunnelma olivat tehneet vaikutuksen. Haluan pian uudestaan!

Käteen jäi kaksi löylyn lyömää tyttöä yhtä kokemusta rikkaampina. Todellakin sellainen kokemus, mitä ei voi ymmärtää ennen kuin sen kokee itse.

Seuraavaksi Tiina virittäytyy maalaistunnelmaan ja lähtee testaamaan traktorilla huristelua.

Japanin katastrofi innoitti osoittamaan mieltä



Mielenosoitukseen osallistui järjestäjien mukaan yli 2 200 ihmistä.


Hei rakkaat lukijat! Tuli hieman muutoksia suunnitelmiin. Jenni lähtee kyllä saunomaan kuten edellisessä postauksessa luvattiin, mutta tässä välissä Japanissa posahti ja Suomessa osoitettiin mieltä ydinvoimaa vastaan. Joten rohkeana tyttönä pakkasin kameran ja kynttilän reppuuni ja suuntasin ekaa kertaa ikinä osoittamaan mieltäni.

Kuuden aikaan tiistai-iltana ihmismassa Kiasman edessä oli massiivinen. Mannerheimin patsaan luona jaettiin ydinvoimamerkillä varustettuja kynttilöitä ja keltaisia rintaneuloja, joissa luki "Atomivoimaako? Ei kiitos." Olin saanut suostuteltua ystäväni seurakseni mielenosoitukseen. Olimme varustautuneet omilla kynttilöillä, mutta innokkaana kävin nappaamassa meille vielä rintaneulat järjestäjiltä.

Mielenosoituksen järjestivät Greenpeace, Natur och Miljö, Luontoliitto, Maan ystävät ja Suomen luonnonsuojeluliitto. Järjestöillä oli omat valtavat plakaatit mukanaan, mutta tavalliset kaduntallaajat kantoivat kädessään pääasiassa vain kynttilöitä. Muutamia kylttejä näkyi siellä täällä. Kyse oli hiljaisesta kynttilämielenosoituksesta ydinvoimaa vastaan. Mielenosoituksen Facebook-sivulla valaistiin, että tarkoituksena on samalla muistaa Japanin luonnonkatastrofin uhreja ja kunnioittaa niitä, jotka parhaillaan taistelevat Fukushimassa ihmisten pelastamiseksi säteilyltä.




9-vuotias Veijo oli isänsä kanssa osoittamassa mieltään. Hän oli itse halunnut tulla paikalle ja askarrellut ydinvoimaa vastustavan kyltin.



Eräs tapahtuman järjestäjistä huuteli etualalla megafoniin ohjeita: "Omat kynttilät saa nyt sytyttää. Edestä voi tulla hakemaan kynttilän, jos ei ole omaa mukana. Lähdemme pian etenemään kulkueena kohti eduskuntataloa." Olimme onnistuneet soluttautumaan megafoninaisen lähettyville, joten kuulimme hyvin toimintaohjeet. Nainen pahoitteli useaan kertaan äänentoiston kuuluvuutta, sillä osallistujia oli paljon enemmän, kuin oli odotettu. Ohjeita pyydettiin välittämään puskaradion tavoin kauempana oleville. Vain kahden päivän varoitusajalla paikalle oli saapunut yli 2 200 henkeä. 

Tunnelma oli rauhallinen. Vain kerran kuulin jonkun huutavan jotain ydinvoimasta. Meteliä ja mellakkaa ei syntynyt, mitä mielenosoitukselta olisin odottanut. En kuitenkaan ollut pettynyt, tämä vaikutti hyvältä pehmeältä laskulta mielenosoitusten maailmaan. 

Puoli seitsemältä poliisi sulki Mannerheimintien ja kulkue pääsi siirtymään Kiasmalta eduskuntatalolle. Ihmisvirran edetessä aurinko laski ja kynttilänvalo pääsi oikeuteensa. Tuntui aika hienolta talsia Mannerheimintietä pitkin. Ydinkeskustan liikenne oli pysäytetty meitä mielenosoittajia varten! 

Paikalla oli kaikenlaista väkeä. Vanhuksia, nuoria, lapsiperheitä... Keskustelin useiden ihmisten kanssa ydinvoimasta ja ihan arkisistakin asioista. Yhteisöllisyyden tunne kasvoi tallustellessa suuren joukon keskellä. Eräs nainen oli askarrellut valtavan origamin, joka esitti valkoista kurkea. Naiselle lintu symbolisoi Hiroshiman atomipommin uhrien muistamista, luontoa, rauhaa ja japanilaista kulttuuria. Hän kertoi myös tarinan pienestä tytöstä, joka oli sairastunut leukemiaan Hiroshiman sätelyn seurauksena.




Eduskuntatalon portaille kasattiin kynttilämeri Japanin uhrien muistolle.



Eduskuntalatolle päästyämme kynttilät asetettiin portaille ja pidimme hiljaisen hetken Japanin uhrien muistolle. En tuntenut mielipiteeni ydinvoimaa vastaan olevan niin voimakas kuin joillakin muilla osallistujilla, joten en noussut portaille, vaan jäin katutasoon etualalle ihmettelemään tapahtuman etenemistä. 

Mielenosoituksen virallisen osuuden lopuksi Suomen Luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikko Jouni Nissinen piti ydinvoiman vastaisen puheen. Puheessa spekuloitiin Suomen ydinvoimareaktorien vaarallisuutta, vaikka niitä onkin väitetty maailman turvallisimmaksi. Nissinen huomautti, että samaa oli sanottu myös Japanin reaktoreista. Puheen jälkeen virallinen osuus oli ohi. Tunsin olleeni mukana jossain tärkeässä. Ulkona alkoi olla melko kylmä, joten suuntasin ripein askelin sisätiloihin lämmittelemään.

Käteen jäi hieno rintaneula, hyvä mieli ja tunne, että olen oikeasti ollut vaikuttamassa asioihin. Nyt sitten odotellaan Jennin saunareissua!

Raamatun tarinoiden värittämä terapiaistunto

http://www.catholichomeandgarden.com/confession.htm

Minua jännitti ihan vietävästi. Olin menossa tunnustamaan syntejäni päivystävälle papille. En oikein tiennyt mitä odottaa. Ainoa kuvani ripittäytymisestä on elokuvien luoma maailma, jossa istutaan kopissa ja tunnustetaan kasvottomana syntejä seinän takana kuuntelevalle papille. Jotenkin minua pelotti mennä puhumaan itsestäni tuntemattomalle ihmiselle. Miten se saikin oloni niin sekavaksi?

Keravan seurakuntakeskuksen ovella tapasin Pertin, päivystävän papin, jonka kanssa olin sopinut tapaamisen edellispäivänä puhelimitse. Pertti näytti sympaattiselta. Hän oli ehkä kuusissakymmenissä, hänellä oli päällään farkut, sininen villapaita ja silmälasit ja hän tervehti minua hymyillen. Hän oli huomattavasti rennompi kuin mitä odotin. Jännitykseni helpotti hieman.

Kävelimme yläkertaan jonkinlaiseen kokoushuoneeseen, jossa oli pöytiä, nojatuolia ja pitkä sohva. Sain istua minne tahdoin, joten rojahdin muka luontevasti sohvalle. Siitä se sitten alkoi, puolentoistatunnin terapiaistunto!

Aluksi istuimme hetken hiljaa. Sitten kerroin, etten oikeastaan usko Jumalaan, mutta uskon varmaan johonkin, en vain tiedä mihin. Kysyin myös lupaa kirjoittaa tapaamisesta blogiin, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan. Hän painotti, että kaikki, mistä keskustelemme, jää meidän väliseksi. Juttelimme hetken niitä näitä, lähinnä elämästäni.

Pian oli aika tunnustaa syntini. Kerroin Pertille jotain, josta en ole muille puhunut. Olin päässyt takaisin jännitykseni huipulle ja hermostuneena hipelöin ranteessani olevia ponnareita. Pertti suhtautui syntiini ymmärtäväisesti. Hän vertasi käytöstäni opetuslasten käyttäytymiseen ja selitti tekojani Raamatun tarinoiden avulla. Olin hämilläni siitä, kuinka helposti hän yhdisti Raamatun aikaiset tapahtumat nykyihmisten käyttäytymiseen.

Keskustelimme tekemästäni synnistä ja kaikesta siihen liittyvästä pitkän tovin. Keskustelumme ajautui pikkuhiljaa aivan toisaalle ja ehdin melkein unohtaa olevani ripittäytymässä. Tosin kaiken elämässäni tapahtuneen vertaaminen Raamatun tarinoihin muistutti minua jatkuvasti siitä, että keskustelen papin kanssa.

Evankelis-luterilaiseen rippiin kuuluu synnintunnustus ja synninpäästö. Luterilaisessa kirkossa rippi ei ole sakramentti, toisin kuin katolisessa tai ortodoksisessa kirkossa. Pertti kysyi minulta, haluanko siirtyä kappeliin suorittamaan varsinaisen ripittäytymisen. Paikalla ei Pertin mukaan ole käytännössä väliä, joten jäimme kokoushuoneeseen. Olisin saanut itse omin sanoin kertoa synnintunnustukseni, mutta annoin Pertin tehdä sen puolestani. Jätimme väliin virsien veisaamisen, se ei kuulemma ollut välttämätöntä.

Käytännössä ripittäytyminen tapahtui niin, että Pertti lausui syntini, jonka jälkeen rukoilimme anteeksiantoa ja sain synninpäästön. Päättelin, että varsinaista ripittäytymistä tapahtuu harvoin, sillä Pertti luki paperilta synnintunnustuksen ja -päästön sekä rukoukset. Omin sanoin hän muokkasi ne sopiviksi minun syntiini. Lopuksi pappi siunasi minut kädet pääni päällä ja piirsi otsaani ristinmerkin. Syntini oli anteeksiannettu.

Jäimme vielä juttelemaan. Olin jo päässyt jännityksestäni tyystin eroon. Kävi ilmi, että vaikka tunnustin vain yhden synnin, sain anteeksi kaikki elämäni aikana tekemäni synnit! Näinkö helppoa se oli? Vaikken välttämättä usko synninpäästöllä olevan mitään merkitystä, niin lupaus siitä, että kaikki syntini on pyyhitty pois sai aikaan helpottuneen olon. 

Lähes kaikissa Suomen seurakunnissa päivystävään pappiin saa yhteyden puhelimitse ja heillä on vastaanottoaika oman seurakunnan tiloissa. Jos keskustelu kasvotusten tuntuu vaikealta, voi syntinsä tunnustaa myös nettipapille.

Käteen jäi synneistä puhdistettu sielu ja helpottunut olo. Hämmentävää myöntää, mutta tämä oli oikeastaan aika kivaa.

Seuraavaksi Jenni kiipeää konkarien kanssa lauteille ja testaa minkälaiset löylyt Helsingin ainoaksi jäänyt puulämmitteinen korttelisauna tarjoaa.  

Zumban tahdissa hiki virtaa

Tyylikäs Zumba-asuni

Let's Zumba, kuului telkkaristani pari vuotta sitten. Tv Shopin mainos yritti vakuuttaa minulle, että zumbaamalla laihtuu lähes huomaamatta, sillä niin hauskaa ja tehokasta se on. Zumba on saavuttanut käsittämättömän suosion Suomessa. Zumbaajia on kymmeniä tuhansia eri liikuntakeskuksissa ja tanssikouluissa. Zumba-tunteja järjestetään pienimmissäkin kunnissa ja Zumba-ohjaajia on koulutettu reilun vuoden sisällä yli 500. Zumbasta on omat versiot sekä ikääntyneemmälle väestölle että lapsille ja nuorille. Nykyään zumbaaminen onnistuu myös vedessä, sillä uimahalleilla on oma Aqua Zumbansa.

Itse havahduin Facebookissa ensimmäistä kertaa Zumba-villitykseen. Moni Facebook-ystäväni hehkutti Zumba-treenien jälkeistä fiilistä profiilipäivityksissään. Hehkuttajia löytyi sekä omasta että äitini kaveripiiristä. Toinen herätys tuli viime syksynä, kun tanssikouluni lanseerasi Zumban uutena lajina lukujärjestykseen. Mikä siinä Zumbassa sitten on niin hienoa? Vedin jalkaan löysät housut, ystäväni ala-asteaikaiset sisätossut ja lähdin selvittämään Zumban salaisuutta Tanssikoulu Footlightin tunnille.

Tunnilla oli parikymmentä zumbaajaa. Eturivi koostui 25-40-vuotiaista urheilullisista naisista, keskirivissä zumbailivat minä, keski-ikäiset naiset ja yksi keski-ikäinen mies. Takariviin olivat asettautuneet pari teinityttöä ja yksi mummo. Teinitytöillä oli tietenkin hiukset laitettuna ja huulikiillot kohdallaan. Toinen tytöistä jauhoi purkkaa. Oli hauska nähdä, miten niin erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset voivat olla samalla tanssitunnilla. Tyyli oli vapaa. Joukossa oli paljaita jalkoja, sukkia, sisätossuja, trikoita ja verkkareita. 

Tunnin kulku valottui minulle heti ensimmäisten rytmien aikana. Musiikki soi tauotta, ohjaaja zumbasi edessä ja me muut teimme perässä. Sanoja ei tarvittu. Liikkeet olivat yksinkertaisia ja tahdissa pysyminen ei ollut vaikeaa. Aluksi minua nauratti hölmön näköiset sheikkaukset ja pyllyn pyöritykset. Pian huomasin, että muut zumbasivat naama kokoajan peruslukemilla. Tärkeintä on unohtaa oma peilikuva ja muiden zumbaajien seuraaminen ja keskittyä vain liikkeisiin. Kun koitti ensimmäisen juomatauon aika, olin takarivin mummon kanssa ainoa, joka otti vesiryypyn. Onneksi takarivin tyttö sentään luopui tässä vaiheessa purkastaan. 

Zumbausmusiikki vaihteli salsasta sambaan ja sambasta länsimaisempaan musiikkiin. Biisilistalla vilahtivat muun muassa Abban Gimme Gimme Gimme, Shakiran Loca ja Salt-N-Pepan Push It. Videolla on samoja liikesarjoja, mitä minäkin tein, mutta täytyy kyllä myöntää, että zumbaustaitoni eivät olleet aivan näiden amerikkalaismammojen tasoa. 

Zumbaa kesti tunnin verran ja en olisi kyllä jaksanut hetkeäkään enempää. Hiki virtasi ja naamani oli varmasti punaisempi kuin tunnilla olleiden keski-ikäisten leidien. Teinityttöjen hiukset olivat edelleen tip top. Zumbassa se on juuri hauskaa, että kaikki voivat tehdä oman tahtinsa mukaan. Ohjaaja ei korjannut kenenkään liikkeitä tai kommentoinut tyttöjen laiskaa tahtia. Toisaalta tunnilla tulee liian helposti huijattua, kun laiskuus iskee. 

Parasta Zumbassa on se, että tanssiessa ei tarvitse ajatella mitään, eikä sarjoja ei tarvitse opetella ulkoa. En kuitenkaan innostunut niin paljon, että vaihtaisin nykytanssin tai jazzin viikottaiseen zumbailuun. Kyllästyisin pian itseään toistaviin liikkeisiin ja Zumba-musiikki ei ollut aivan makuuni.

Suosittelen Zumbaa kaikille niille, jotka haluaisivat tanssia, mutta eivät uskalla. Zumba ei katso ikää, kuntoa tai tyyliä! Zumba sopii myös hauskana ja rentona vaihtoehtona aerobicin tai kuntosalin tilalle. 

Tiesittekö, että myös evankelis-luterilaisessa kirkossa voi ripittäytyä? Seuraavaksi Tiina ottaa selvää, miten päivystävä pappi suhtautuu hänen elämäntyyliinsä. Mahtaako tapahtuma olla yhtä dramaattinen, kuin elokuvien ripittäytymiskohtaukset?